Ummettaa ja ärsyttää – Annan kokemus ravintovalmennuksesta

Polttaa ja turvottaa. Särkee ja sattuu. Väsyttää ja ajatus ei kulje. Kokoajan nuha.

Kaikki ärsyttää.

Tiedän tunteen. Minunkin mahaan sattui, päätä särki, sanat oli hukassa ja ärsytti niin, ettei kellään ollut kivaa. Samoja tuntemuksia oli asiakkaallani Annalla. Hänellä oli vatsa ummella ja ilmavaivat kiusasivat. Lisäksi iho oli kuiva ja kerran kuussa iski kiukku ja turvotus.

Anna tarttui härkää sarvista ja päätti hakeutua ravintovalmennukseen. Googlailemalla hän löysi nettisivuni ja varasi ajan, koska halusi tilanteeseen muutosta. Ensitapaamisella kävimme läpi esitietolomakkeet, joissa käydään läpi mm. terveydentila, ruoansulatuksen toiminta, nykyinen ruokavalio ja muita elämäntapoja. Käynnin aikana sovimme yhdessä tavoitteet ja tehtävät muutokset. Annan ensimmäisenä tavoiteena oli vatsan toiminnan parantaminen ja ilmavaivoista eroon pääseminen.

Annan ongelmana oli riittämätön ja vääränlainen kuitujen saanti, vähäinen juominen ja rasvoja hän söi varsin säästeliäästi. Ensimmäinen askel, jonka päätimme ottaa oli veden lisääminen aterioiden väleihin ja rasvojen lisääminen. Erityistä huomiota kiinnitimme rasvojen laatuun, koska niillä on vaikutusta myös ihon hyvinvointiin. Kiinnitimme myös huomiota ruoansulatuksen parantamiseen ja tarkistimme kuitujen lähteet. Toisella tapaamisella hioimme suunnitelmaa ja lisäsimme vielä enemmän kuituja ruokavalioon. Näiden lisäksi teimme pienempiä tarkistuksia ruokavalioon.

Anna oli motivoitunut muutosten tekemiseen. Hän noudatti ohjeita tarkasti ja saavutti tuloksia nopeasti. Jo viikon kuluttua hän huomasi voinnissaan pienen muutoksen. Kahden viikon kuluttua vointi oli jo selkeästi parempi. Ilmavaivat olivat vähentyneet ja vatsan toiminta oli parantunut. Kymmenen viikkoa ensitapaamisesta olimme Annan kanssa saavuttaneet asetetut tavoitteet.

Anna kuvaili valmennuksen lopussa oloaan erinomaiseksi. Vatsa toimii päivittäin eikä ilmavaivoja ole. Myös iho voi paljon paremmin ja PMS-oireet ovat kadonneet. Olin Annaan yhteydessä noin vuosi valmennuksen jälkeen ja hän kertoi voivansa oikein hyvin.

Annan kaltaiset menestystarinat ovat parasta mitä ravintovalmentajana voin saavuttaa.

2018-09-18T09:17:11+00:0014. syyskuuta 2018|Categories: Terveys|Tags: , , , , , |0 Comments

Leave A Comment