kirjoitettu 14.9.2015

Elokuussa sain sähköpostiini Terapiakulman kuukausikirjeen. Yksi kirjeen aiheista oli kolmen päivän detox-kuuri eli puhdistautumiskuuri tuorepuristetuilla mehuilla. Terapiakulma shopin Alessanda oli ideoinut Detox-paketin. Pakettiin kuului Petra Sippolan kirja Mehukas detox, kuurissa käytettäviä ravintolisiä ja teetä. Hankkimalla paketin pääsit mukaan myös suljettuun Facebook -ryhmään. Ryhmän ajatuksena oli kannustaa ja jakaa kokemuksia detox-kuurista. Kuuri oli tarkoitus tehdä syyskuussa. Olin heti mukana! Mehulinko minulla jo oli. Mehukuuri tuntui hyvältä ajatukselta ja ryhmän tuki olisi mukava lisä. Hieno idea! Itseasiassa paketin voit hankkia vieläkin.

Petra Sippolan Mehukas detox kirjassa kerrotaan, että saamme elimistöömme vuosittain noin neljä litraa torjunta-aineita ja viisi kiloa kemiallisia lisäaineita. Nämä tulevat kehoomme ruoan ja hengitysilman kautta. Lisäksi stressi, liikkumattomuus ja unettomuus lisäävät epäpuhtauksien jäämistä elimistöön. Haluan uskoa, että oma tilanteeni ei ole noin paha. Stressiä kyllä on, liikkua voisin enemmän, unettomuutta ei ole. En kuitenkaan juuri syö teollisesti valmistettuja ruokia ja asun pienen kaupunkin laidalla. Joka tapauksessa halusin antaa keholleni pienen tauon ja saada samalla lisää energiaa.

Sippola listaa kuurin eduiksi myös painon pudotuksen, rauhallisen vatsan, vahvan vastuskyvyn, kauniin ihon ja hiukset, vähemmän selluliittiä ja tasapainoisemman mielen. Aika hyviä pakintoja mielestäni. Lisäksi olin utelias. Tuorepuristetut mehut eivät olleet minulle täysin uusi tuttavuus, mutta mehulinko oli saanut pölyttyä kevään ja kesän kaapin perällä ja sitä ennenkin mehustin harvoin.

Odotin kuuria innoissani, mutta samalla pelkäsin mahdollisia puhdistautumisoireita. Kehon puhdistautuminen voi aiheuttaa päänsärkyä, kutinaa ja väsymystä. Jännitin myös mahdollista nälkää. Kuurin ajankohta kannattaa valita hyvin. On tärkeää saada levätä ja rauhoittua kuurin aikana. No, ajankohta ei ollut paras mahdollinen. Ensimmäisen päivän olin töissä ja toisena päivänä oli pakko hoitaa yksi tärkeä asia kauppakeskuksessa.

Välttääksi puhdistautumisoireet aloitin mehujen juonnin jo pari viikkoa ennen kuurin alkua. Tein kirjan ohjeilla mehun tai kaksi päivittän. Mehut maistuivat herkullisilta! Ei siis huolta siitä, että pitäisi kolme päivää olla syömättä ja vielä juoda irvistellen mehuja, jotka täytyy huuhtoa vedellä alas. Aloitin myös hyvissä ajoin pakettiin kuuluvien Spirulina-tablettien käytön. Spirulina on levä, joka on yksi maailman proteiinirikkaimpia ravintoaineita. Se sisältää lisäksi suuret määrät mineraaleja ja kehoa puhdistavia polypeptidejä. Spirulina-annosta kuuluu aina nostaa hiljalleen sen puhdistavan vaikutuksen vuoksi. Kuurin aikana söin ravintolisänä vain maitohappobakteerikapseleita, alfalipoiinihappoa ja magnesiumia. Muut ravintolisät jätin tauolle.

Miltä kuuri tuntui? Kannattiko?
1. päivä: Aamu meni mehustaen ja sitten kiireellä töihin, mehut lasipurkeissa mukana. Ehdin juoda aamiaiseksi vain lämmintä sitruunavettä. Sain aamumehuni vasta noin klo 9.30 ja olin kuitenkin herännyt klo 6. Oli nälkä. Toinen mehu iltapäivällä. Hetken päästä oli taas nälkä ja väsytti, tuli kylmä! Ajatus oli kotiin pääsyssä ja sohvassa. Iltaa kohden nälkä helpotti, mutta väsymys vain kasvoi. Kävin saunassa hikoilemassa, se tuntui oikein hyvätä. Nukahdin kahdeksan maissa piikkimatolle. Heräsin kuitenkin vielä juomaan iltamehun. Päivän mittaan join monta kuppia teetä ja pari litraa vettä. Oli jano ja pissahätä.

2. päivä: Vapaapäivä, joten sain aikatauluttaa mehuni vapaasti ja rentoutua. Taas mehujen väleissä paljon teetä ja vettä. Tein mehuista hiukan isompia, jotta ei tulisi nälkä. Eikä nälkä tullutkaan. Väsymystä ja vilua oli ja nukuin päiväunet lämpimästi peiton alla. Ulkona oli kaunis syyspäivä – ihanaa happea. Illalla taas saunaan ja aikaisin nukkumaan. Vieläkään ei paikat kutisseettai päätä särkenyt. Enää kolmas päivä jäljellä – ei ongelmaa.

3. päivä: Aamulla herään pirteänä. Aamupäivä meni rennosti loikoillen ja lueskellen. Päätin kuitenkin ottaa päiväunet, mutta uni meinannut tulla. Torkahdin vain hetkeksi. Nälkä tai päänsärky ei kiusannut tänäänkään. Hienoa! Huomenna saan syödä oikeaa ruokaa. Suunnittelin jo valmiiksi mitä syön, haluan hampailleni töitä. En halua kuitenkaan pilata kuurin vaikutuksia ja tarkoitukseni on syödä viisaasti ja maltilla.

4. päivä: Päivä, jolloin kolmen päivän detox on suoritettu. Aamupalasmoothie tuntuu raskaalta, haluaisin mehun. Olo on kevyt, muttei mikään super pirteä kuitenkaan. Vatsa on rauhallinen. Kasvojen iho tuntuu pehmeältä ja tasaiselta, kuin olisin ollut kasvohoidossa. Hiukset kiiltävät. Mielestäni kuuri kannatti. Olen utelias kokeilemaan viiden päivän detox-kuuria. Ehkä tammikuussa.”