fbpx

Olen kuin uusi ihminen!

Lähdin mukaan Uusi olo -valmennukseen, koska kaipasin tukea elämäntaparemonttiin. Olin unohtanut itseni ruuhkavuosien kiireen jalkoihin. Liikunta oli jäänyt kokonaan ja söin mitä sattuu. Kun töiden jälkeen pääsin kotiin olin kuin märkä rätti enkä jaksanut mitään. Vatsani oireili monista ruoka-aineista. Tavoitteeksi asetin jaksamisen parantumisen ja painon laskun.

Valmennuksen ruokavaliossa olen pysynyt tunnollisesti. Se on ollut helpompaa kuin uskoinkaan. Jännitin, etten jaksa pitää ohjelmasta kiinni kun väsyttää, mutta hyvin on mennyt!

Vihannesten ja marjojen määrä on lisääntynyt huomattavasti enkä syö leipää niin paljon kuin ennen. Ruoka-annosten sisältö on muuttunut huomattavasti. Reseptit on helppoja ymmärtää ja nopeita valmistaa. Sopii minulle kun on aina kiire. Olen myös pystynyt muokkaamaan reseptejä minulle sopiviksi eli korvaamaan raaka-aineita toisilla. Kauppalistat ovat ehdottomia! Herkkujen syömisen olen lopettanut kokonaan. Karkkeja, pullaa, keksejä ja jäätelöä kului ennen päivittäin. Nyt en ole syönyt niitä ollenkaan. Taateleita olen syönyt muutamia.

Tavoitteeni on toteutunut monin kerroin. Olen kuin uusi ihminen. Painokin on pudonnut viisi kiloa vaikka alussa tuntui, ettei mitään tapahdu. Oirepisteeni oli valmennuksen alussa 109 ja lopussa 57. (Oirekyselyn löydät googlailemalla ”MSQ oirekysely”)

Valmennuksen tehtävät olivat ajatuksia herättäviä. Aion jatkaa valmennuksen ruokavaliolla, koska en halua palata alkutilanteeseen. Uusissa tavoissa oikeastaan mikään ei tunnu haasteelliselta. Ennakointiin ja suunnitteluun minun täytyy kiinnittää kiireisessä arjessa erityistä huomiota. Olenkin ajatellut tehdä ruokia valmiiksi pakkaseen. Jatkamiseen motivoi nykyinen pirteys ja painon pudotus. Myös kehut perheeltä ja työkavereilta kannustavat.

En olisi ikinä uskonut, että pääsen irti herkuista, olin niissä niin kiinni. Joka päivä piti saada patukka tai pussi. Nyt valitsin jopa hampurilaisbaarissa salaatin siemenillä ja oliiviöljyllä! Sitä ei entinen minä olisi tehnyt. Kiitos Tiina ihan kauheasti. Olen oikeasti sitä mieltä, että olen saanut uuden elämän.

-Miitta, 40+

Lisätietoa valmennuksesta löydät täältä.

2018-12-30T09:35:06+00:0030. joulukuuta 2018|Categories: Terveys|0 Comments

Leave A Comment